Monday 23 September 2019

Harakka Luontokeskus juhli 30-vuotista taivaltaan


Itämeri-seminaari Harakassa 29.-30.8.2019



Ryhmä Suomalais-venäläisen koulun biologian
opiskelijoita toimi työpajojen arvioijia ja kommentoijina 
Saimme viettää kaksi antoisaa työpäivää Itämeri-seminaarissa Harakan saarella. Osallistujajoukko koostui opettajista ja luontokasvattajista. Itse päädyin mukaan koulumme UNESCO-yhdyshenkilönä, sillä UNESCO-koulut on pyydetty osallistumaan kansainväliseen Itämeri-projektiin (Baltic Sea Project). Torstain helteessä oli lämmin tunnelma, kun istuimme kylki kyljessä vanhassa auditoriossa ja kuuntelimme luentoja.

Henkilökohtaisesti innostuin eniten meribiologi Kirsi Kostamon valokuvakertomuksesta meren elämästä. Tavallinen tallaajahan ei näe juurikaan vedenpinnan alle, joten kuvat tekivät todella vaikutuksen. Ihan kotoisesta merestäkin löytyy runsas eliömaailma.

Luennon myötä saimme paljon tietoa vedessä elävistä hyönteisistä, levistä, siiroista ja simpukoista. Toki myös monenlaiset uhkat, jotka tätä pinnanalaista ekosysteemiä kohtaavat, olivat esillä. Tätä olisin halunnut kuunnella paljon pitempäänkin ja uskon, että koululaisetkin jaksaisivat ammentaa tietoa meren elämästä, kun saisivat sen tällä tavoin hienoilla kuvilla ja innostuneella puheella höystettynä.


Tykkisluuppiristeily 1700-luvun malliin



Ensimmäisen illan kruunasi tykkisluuppiristeily 1700-luvun lopun malliin. Saimme ihailla kotikaupunkimme rantoja kauniissa auringonpaisteessa, eläytyä laivanrakentaja af Chapmanin työhön Viaporissa ja nauttia toistemme seurasta.

Perjantai oli työpajapäivä. Olin mukana mittaamassa meriveden happipitoisuutta ja etsimässä mikromuovia kalasta, pohtimassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia kansainvälisessä seurassa ja tutustumassa jäteveden puhdistukseen ja sen historiaan Helsingissä. Henkilökohtaisesti suurimman vaikutuksen matematiikan opettajaan teki kaksi diagrammia, jotka esittivät, miten maapallon keskilämpötila on noussut ja miten erilaiset ilmaston ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Vaikka asia menee parhaiten perille tunteen kautta, tarvitsen itse myös näitä selkeitä faktoja.

Onnea 30-vuotiaalle Harakan luontokeskukselle! Tärisemätön, bunkkerin päälle rakennettu lintutorni oli oiva paikka päättää seminaari. Nähdään taas ja seuraavalla kerralla oppilaiden kanssa.


Eeva-Maria Muurman
Helsingin kielilukio

City nature - Harakka


No comments:

Post a Comment