Pages

Friday 6 March 2020

Itämeri linkittyy opetussuunnitelmaan: aiheena teemakursseilla ja monialaisissa

Itämeri-projektin ja Tuusulan lukion yhteistyö on alkanut


UNESCO Baltic Sea Projectin vuosi 2020 on alkanut laajentuneen yhteistyön ja ideoinnin merkeissä. Olemme saaneet kumppaniksemme Tuusulan lukion ja sen myötä monia Itämerestä kiinnostuneita opettajia. Tuusulan lukion projektin tavoitteena on aktivoida lukiolaisia luonnontieteiden pariin ja tutkimaan ihmisen toiminnan vaikutuksia Itämereen ja sen ympäristöön unohtamatta keskinäisiä kulttuurisia sidoksiamme.

Hankkeessa tuotetaan Itämereen liittyviä laaja-alaisia kurssikokonaisuuksia ja muutakin materiaalia. Nyt ovat jo valmiina Lukiolaiset Itämeren asialla ja Itämeri - kulttuurien meri sekä Ympäristöfilosofian kurssit.

Innoistuisitteko järjestämään kouluissanne Itämeri-kursseja? Näistä voisi ottaa mallia ja skaalata itselle sopivaksi:


Lukiolaiset Itämeren asialla
-kurssin tavoitteena on parantaa Itämeren tilaa, lisätä tietoisuutta, tuoda esiin epäkohtia ja ennen kaikkea tuoda esiin keinoja, joilla nuori voi vaikuttaa! Huomiotavia aiheita Itämeren osalta ovat esimerkiksi ravinnekuormitus ja rehevöityminen, meriroskat, mikromuovit, öljyntorjunta, kestävä käyttö, suojelu, meriliikenne, Itämereen panostus ja ilmastonmuutos.
Pääosin verkossa toteutuva kurssi, jossa tuotetaan yhdessä tietoa kirjoittamalla pienryhmissä eri Itämeri-teemoista ja tehdään vierailuja 2-3 vierailupäivää.
Kurssi arvoidaan suoritusmerkinnällä (S).

Itämeri - kulttuurien meri -kurssin tavoitteena on lisätä ymmärrystä Itämerestä yhdeksää eri valtiota yhdistävänä kulttuuripiirinä. Lisäksi opiskelijalla on tilaisuus tutustua opintoretkillä niihin mahdollisuuksiin, joita Itämeren alueen toimijat tarjoavat Itämeren tilan kohentamiseksi.
Opiskelija tekee portfolion, jonka sisällön muodostavat raportit tehdyistä opintoretkistä ja analyysit asiantuntijoiden luennoista.
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä (S).

Ympäristöfilosofian kurssin aikana opiskelija oppii tuntemaan ympäristöfilosofian keskeiset kysymyksenasettelut ja vastausyritykset. Opiskelija osaa arvioida kriittisesti ympäristöfilosofian argumentteja ja muodosta niistä perusteltuja kantoja. Kurssin aikana opiskelija laatii portfolion. Lisäksi on mahdollisuus osallistua kurssikokeeseen. Kokeen voi korvata muilla suorituksilla.
Asiasanat: Eläinten oikeudet, kuluttaminen ja markkinatalous, luonnonsuojelu, ympäristöfilosofian suuntaukset ja luontosuhde
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä (S).

Monialaisiet oppimiskokonaisuudet Itämeri-teemalla


Suomalais-venäläisessä koulussa, kuten monessa muussakin on taas järjestetty monialaisia oppimiskokonaisuuksia eli mokkeja. Ohessa kuva Ilmastomuutos ja tulevaisuus -mokista, jossa lähtökohtana oli lukeminen ja sen inspiroimana tutkimme mahdollisuuksia vaikuttaa. Iltasanomien ohessa luimme Teemestarin kirjan, Sarasvatin hiekkaa ja Kiepauksen. Liikuimme myös kaupungilla Kansalaistorin ympäristössä ja virtuaalimaailmassa, kun pelasimme my2050-peliä. Lisätietoja pelistä löytyy täältä https://my2050.fi/.


BSP osallistuu maailman vesipäivän viettoon



Vietämme YK:n maailman vesipäivää perjantaina 20.3. kaikissa BSP-maissa.  Varsinainen World Water Day on vasta sunnuntaina 22.3. Blogissamme on teksti tähän liittyen sekä joitakin ideoita mikäli haluaisitte osallistua: https://unesco-bsp.blogspot.com/

Lisää vinkkejä vesipäivään löytyy mm. YK-liiton sivuilta https://www.ykliitto.fi/tapahtumat/yk-paivat/maailman-vesipaiva

Kansainvälinen Baltic Sea eTwinning-seminaari ensi syksynä


Lopuksi vielä ennakkotietoa kansainvälisestä Baltic Sea eTwinning-seminaarista. Se järjestetään Helsingissä 24.-26.9.2020. Jokaisesta Itämeren maasta tulee 5-10 osallistujaa ja se on suunnattu opettajille, joiden oppilaat ovat 12 - 15-vuotiaita. Seminaari on maksuton (myös osallistujien matka- ja majoituskulut korvataan). Tarkempia tietoja seminaariin hakemisesta saa kansalliselta eTwinning-koordinaattorilta Opetushallituksesta (riikka.aminoff@oph.fi).

Aira Undén-Selander
UNESCO BSP:n kansainvälinen koordinaatori

No comments:

Post a Comment